lauantai 29. maaliskuuta 2014

Takaisin Aucklandissa

Onpahan ollut hektiset pari viikkoa, mutta nyt siis on vihdoinkin tie tuonut takaisin Aucklandiin. Huomenna lento Sydneyyn ja tiistai aamuna alkaa 36 tunnin mittainen kotimatka. Täytyy myöntää että ootan jo kotiin pääsyä, viimeiset pari viikkoa on ollut todella uuvuttavia. Oon joka aamu herännyt kuuden jälkeen ja usein istunut bussissa 6-8 tuntia per päivä. Oon kolmen viikon aikana istunut busseissa yhteensä 75 tuntia ja taas jälleen kerran alkaa tuntuu siltä, etten halua enää koskaa edes bussia nähdäkkään :)

Mutta on busseista ja varsinkin kuskeista ollut paljon iloakin tällä reissulla. Varsinkin Eteläsaarella bussikuskit toimi samalla myös matkaoppaina ja kertoi todella mielenkiintoisia faktoja matkan varrella ja pysähteli kiinnostavissa paikoissa. Olin Fox Clacierista lähtiessäni vähän pettynyt ettei mulla ole aikaa pysähtyä Punakaikissa, jossa on kuuluisat pancake rocksit, eli pannukakku kalliot. Joten voitte uskoa kuinka yllättynyt olin kun bussikuski pysähtyi kyseisellä paikalla ja antoi meille tunnin aikaa käydä ihailemassa kalliota. Se oli todella mukava yllätys.

Matkan aikana on tullut vastaa myös vähemmän mukavia yllätyksiä, kuten esimerkiksi mun saapuminen Greymouthiin. Greymouth on Eteläsaaren länsirannikon suurin kaupunki, joten odotin että siellä olisi edes jotain, mutta ei! Kylässä on tasan kaksi katua, jossa kaikki kaupat ym. on ja kun saavuin sinne lauantaina neljän aikaan kaikki oli jo kiinni. Koko pitäjässä oli auki ruokakauppa, mäkkäri, huoltoasema ja yksi irkkubaari, siinä kaikki. Joten voitte kuvitella että oli melkoisen pitkäveteinen iltapäivä.

Greymouthista matkasin Nelsoniin, jonne harmi kyllä saavuin melko myöhään, koska se oli jo melko iso pitäjä ja siellä olis varmasti ollut paljon enemmänkin nähtävää. Mutta kun on tiukka aikataulu, niin kaikkea ei voi nähdä. Nelsonista matkasin Pictoniin, josta pääsin lautalla takasin Wellingtoniin. Seuraavana pysähdyspaikkana oli Napier, pieni Art Deco tyylinen kaupunki Pohjoissaaren itärannikolla. Se oli todella viehättävä pieni kaupunki ja todellakin näkemisen arvoinen.

Sieltä matka jatkui pohjoiseen päin Taurangaan, jossa pääsin vihdoinkin nauttimaan lämmöstä ja auringonpaisteesta. Ja sain nauttia vieläkin enemmän kun pääsin Coromandeliin, siellä oli ihan bikinikelit! Coromandelissa sain myös nauttia omasta rauhasta, olin meinaan ensimmäisenä yönäni ainut henkilö koko hostellissa! Oli ihan luksusta kokata ihan itsekseen ja muutenkin olla ihan rauhassa, ilman että tarvi puhua
kenellekkään. Alkaa meinaan pahimmanlaatuinen matkauupumus iskemään ja oon tavannut niin paljon uusia ihmisiä, etten enää jaksais puhua kenellekkään. On todella uuvuttavaa toistaa sama keskustelu päivästä päivään: mistä tuut, kauan oot reissannut, minne oot seuraavaksi menossa jne. Alan tosissani kaipaamaan ihmisiä, jotka tuntee mut ja joitten kanssa voi oikeesti keskustella.

Ja tutuista ihmisistä puheenollen, treffaan tänään yhden englantilaisen kaverin, joka asu mun kanssa samassa hostellissa Briabanessa. Onnekas on löytänyt töitä Aucklandista ja meinaa asustella täällä jonkin aikaa, oon niin kateellinen. Mutta on kiva nähdä joku tuttu pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Myöhemmin tänään matkaan Aucklandin lentokentälle ja meinaan viettää yöni siellä, lento lähtee sen verran aikaisin aamulla, ettei ole mitään järkee mennä hostelliin. Täytyy vaan toivoa että on parempi tuuri kun Cairnsista lähtiessäni ja lentokenttä pysyy auki koko yön. Täällä on meinaa sen verran vilpoisat yöt etten kovin mielelläni nukkuis ulkona :)

torstai 20. maaliskuuta 2014

Seikkaillen Uudessa-Seelannissa

Uudessa-Seelannissa tuntuu olevan vielä vaikeempaa löytää kohtuullinen wifi-yhteys kun Ausseissa oli! Nyt pääsen vihdoinkin päivittämään kuulumisia, en edes tiedä mistä alottaa, oon tehny ja nähny niin paljon viimeisen kahden viikon aikana. Wellingtonissa vietin Taru Sormusten Herrasta-päivän ja kävin vierailemassa useissa kuvauspaikoissa sekä kierroksella Weta Cavessa, firmassa jossa kaikki erikoistehosteet, pienoismallit, aseet, puvut ym tehtiin. Ja täytyy sanoa, että se oli todella mielenkiintoinen kierros! Koin myös elämäni ensimmäiset maanjäristykset Wellingtonissa, onneks ne oli vain ihan pieniä.

Wellingtonista otin lautan Eteläsaarelle ja suuntasin kohti Chrischurchia, joka valitettavasti oli pienoinen pettymys. En yhtään ajatellut, että maanjäristyksen jäljet näkyy vieläkin niin selvästi. Koko kaupunki on kun pommituksen jäljiltä, suurin osa kaduista on suljettu ja rakennukset tyhjillään. Löysin keskustasta tasan kaksi katua joissa oli edes jotain, muuten kaikki oli suljettu. Kurjuutta vielä lisäsi hirmumyrsky Lucyn rippeet, joka iski Uuteen-Seelantiin eli keli oli lievästi sanoen aivan kamala.

Seuraavana kohteena oli Queenstown, aivan ehdottomasti paras paikka tähän mennessä. Se on paikka, jossa voi helposti tuhlata vuoden palkan kuukaudessa ja kokeilla mitä erikoisempia aktiviteetteja. Tarjolla on kaikkea mahdollista bungysta ja canion swingistä raftingiin, eli todellinen adrealiini junkien unelma paikka. Ja Queenstownin kirjottamaton sääntö on, että jokaisen täytyy hypätä jostakin ennenkun saa lähteä, joten itse valitsin lentokoneen. Hyppäsin 12,000 jalan (n. 3.7 km) laskuvarjohypyn, joka oli ehkä elämäni paras kokemus. 45 sekunttia vapaapudotusta 200 km tuntivauhdilla on jotain mitä ei ihan hevillä unohda. Ja kun pääsin maahan, ensimmäinen reaktio oli että uudestaan! Ihan mahtavaa, suosittelen kaikille!

Kävin myös päiväretkellä Milford Soundissa, jonka on sanottu olevan yksi maailman kauneimmista paikoista ja kyllä se oli myös maineensa veroinen. Harmi kyllä oli melko pilvinen ja sateinen päivä, mutta toisaalta se loi aikamoisen Jurassic Park henkisen tunnelman. Ja sateen ansioista alueella oli sadoittain vesiputouksia joita ei aurinkoisena päivänä näe. Mutta ehkä paras asia Queenstownissa oli se, että näin siellä tuttuja! Mun kanssa samassa hostellissa asu yksi kaveri, jonka tunsin Brisbanesta ja sen lisäks törmäsin yhteen tyttöön (myös Brisbanesta) ja yhteen jätkään, joka oli kun kanssa Whitsundaysilla ja Magnetic Islandilla. Oli todella mukava nähdä tuttuja kasvoja ja saada juttuseuraa.

Eilen tulin Fox Clacieriin, tuulen huuhtomaan pitäjään joka on tunnettu ainoastaan jäätiköstään. Ja kerrankin mulla oli tuuria matkassa. Olin varannut paikallisesta motellista vuoteen 8 hlö huoneesta, mutta ne oli jostain syystä möhlinyt mun varauksen ja hostellin puoli oli aivan täys. Tässä kohtaa koin pieniä kauhuntunteita ja mietin pienessä paniikissa että mitä mä nyt teen, kunnes mulle ilmoitettiin että ne on saanut asian järjestettyä ja mut majoitetaan motellin puolelle. Eli sain oman huoneen hostellihuoneen hinnalla. Mulla on parisänky, televisio, oma suihku ja vessa sekä oikea pyyhe! Elämän pieniä iloja, joista osaa nauttia vasta kun on elänyt pitkään ilman niitä. Tosin mulla oli illalla todella vaikeeta saada unta, koska nukuin yksin ensimmäistä kertaa reiluun viiteen kuukauteen. Oon niin tottunut että samassa huoneessa nukkuu 7-15 muuta ihmistä, että oli melkein pelottavaa olla ihan yksikseen. Tällä hetkellä oon kyllä melko tyytyväinen, kävin meinaan tänään 7 tunnin jäätikkökävelyllä ja oon aivan naatti enkä jaksa puhua kenellekkään. Joten on ihan mukava olla välillä ihan itsekseen.

Huomenna jälleen aikainen herätys ja matka jatkuu kohti Greymouthia ja Nelsonia ennenuun palaan takaisin Pohjoissaarelle. Alkaa jälleen kerran mitta olla melko täys bussilla matkustamista, oon viimeisen kahden viikon aikana istunut noin 34 tuntia bussissa ja suurinpiirtein toinen mokoma jäljellä. Eli kun pääsen kotiin, en halua edes nähdä busseja hetkeen!

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Saapuminen Uuteen-Seelantiin

Vihdoinkin Uudessa-Seelannissa! Oon aina haaveillut pääseväni tänne ja nyt sitä sit ollaan. Mutta täytyy myöntää että tänne tuleminen ei sujunut ihan kaikkien suunnitelmien mukaan. Tuli juhlittua viimeistä iltaa Australiassa vähän myöhempään kun oli tarkoitus ja nukuin aamulla pommiin. Tarkotus oli herätä kuudelta, jotta kerkeen kaikessa rauhassa käydä suihkussa ja syödä aamupalaa ennenkun lähen kentälle, mutta heräsinkin kahtakyt vaille kahdeksan! Ei kauheesti tarvinnut suihkusta haaveilla, vaatteet niskaan ja juoksuks. Onneks mun lento lähti vasta 10.30, ja junamatka vaan noin 10 minuuttia, joten laskin et kerkeen hyvin, mutta silti kiirettä pitää. No, hillittömän spurtin (joka ei ollut helppoo siinä olotilassa, voin vakuuttaa) ja panikoinnin päätteeksi saavun kentälle vaan todetakseni että mun lento on tunnin myöhässä, eli ei olis ollut mikään kiire.

No, päätän kuitenkin mennä heti checkaamaan itseni sisään ja tietenkään siellä ei ole automaatteja vaan joudun liittymään hillittömän pitkään jonoon. Siinä jonotellessa välähtää mieleen, että niinpä niin, tabletin laturi ja adabteri jäi sitten hostelliin, viesti kaverille, joka onneks lupaa ottaa ne talteen, niin saan ne vielä takasin. Kun vihdoinkin pääsen tiskille saan kuulla että mun lentolippu ei kata matkatavaroita, mutta jälleen kerran mulla on tuuria matkassa, koska olin jättänyt rinkan Sydneyyn ja pakannut kaikki tarvittavat pienempään kassiin, jonka sitten sain ottaa käsimatkatavarana.

Seuraavaksi siirryn turvatarkastukseen ja kun pitkän jonotuksen jälkeen pääsen vihdoinkin läpivalasemaan tavarat, tulee tiukkailmeinen vartija penkomaan mun kassin läpi. En sit yhtään muistanut, että koneeseenhan saa viedä vain pieniä pulloja nesteitä, eli vartijat heitti roskiin mun shamppoon, hoitoaineen, aurinkorasvan, kosteusvoiteen, deodorantin, käsirasvan ja hammastahnan! Eli aikalähelle kaiken minkä omistin. No lento sentään suju ilman ongelmia, mutta kun pääsin Aucklandiin ja turvatarkastukseen, tuli taas tiukkailmeinen vartija penkomaan mun kassin läpi. Siinä kohtaa jo ajattelin että ei siellä voi enää olla mitään mitä ei saa tuoda maahan, puolet mun omaisuudesta oli jo heitetty pois! Mutta onneks se oli vain väärä hälyytys, mun pesuaine oli näkynyt ruokana niiden koneissa (älkää kysykö miten se on mahdollista!) ja näin ollen pääsin vihdoinkin jatkamaan matkaa.

Mutta on Uusi-Seelanti ollut kaiken ton vaivan arvostakin. Vaikka jouduin ostamaan uudet shamppoot ym. sekä uuden laturin ja adabterin, asioita joita en ollut sisällyttänyt mun matkabudjettiin, oon silti onnellinen että oon täällä. Eilen toteutin yhden mun suurimmista haaveista ja vierailin Hobbitonissa, hobitti kylässä missä Taru Sormusten Herrasta kuvattiin. Siellä on pienelle alueelle rakennettu 109 hobitti koloa puutarhoineen sekä tietysti Frodon ja Bilbon koti Repunpää. Alueella oli myös Green Dragon majatalo, oli aikamoinen kokemus istua hobitti majatalossa juomassa omena siideriä :)

Tällä hetkellä oon Rotoruassa ja jatkan huomenna taas matkaa eteenpäin. Rotorua on rakennettu muinaiseen kraateriin, joka on vielä osittain aktiivinen, eli täällä on kuumia lähteitä joka puolella kylää (sekä hyvin aromikas mätien kananmunien haju). Kävin tänään Wai-O-Tapussa, joka on yksi alueen suurimmista volcaanisista luonnonpuistoista. Siellä oli kuumia lähteitä, kiehuvia mutakuoppia ja aivan uskomattomia värejä! Eri mineraalit on värjännyt kalliot eri värisiksi, aina mustasta hehkuvan punaseksi. Näin myös pienen lammen joka oli aivan kirkkaan vihreä. Ja nyt en tarkota samanlaista kauniin vihreen sävyä, jota näkee meressä, vaan tää oli kun Ikean tekstiileistä.

Huomenna tosiian jatkan matkaa ja meen Taupoon muutamaksi päiväksi. Sitten on vuorossa Wellington, jossa aion viettää kolmepäivää ennenkun otan lautan Eteläsaarelle. Aion kiertää Eteläsaaren kokonaan vaikkakin melko ripeässä tahdissa, eli reitti kulkee: Picton, Christchurch, Queenstown, Franz Josef, Punakaiki, Nelson, Picton ja takasin Wellingtoniin. Sen jälkeen en ole varma mihin suuntaan, mulla on siinä vaiheessa voelä muutama päivä aikaa ennekun pitää olla takasin Aucklandissa. Mutta enkähän mä jotakin keksi :)

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kohti uusia seikkailuja

Taas jälleen kerran täytyy todeta, etten voi uskoa kuinka nopeesti aika on kulunut! Enää kolme päivää jäljellä Australiassa, torstaina lento kohti Uutta-Seelantia ja uusia seikkailuja.  Mun koko reissu on ollut yhtä suurta seikkailua ja en millään haluis sen loppuvan, mutta kaiken hyvän täytyy loppua aikanaan. Ja täytyy myöntää että on ihan kiva myös palata kotiin ja nähdä taas perhe ja kaikki kaverit.

Oon tällä hetkellä taas Sydneyssä ja kuten viimeksikin täällä sataa vettä aivan taukoomatta. Oon joutunut ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen kaivaa legginssit ja pitkähihaset rinkan pohjalta. Oli melkoinen shokki lentää Cairnsista tänne, Cairnsissa oli aivan mielettömän lämmin. Muutenkin mun lento ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Mun lento lähti viideltä aamulla, joten säästeliäästi ajattelin ettei ole mitään järkeä maksaa hostellista, josta joutuisin lähtemään ennen kolmea, vaan voin ihan hyvin nukkua lentokentällä. Ei vaan välähtänyt mielessäkään että Cairnsin kokoisessa paikassa voitaisiin sulkea koko lentokenttä yöksi! Koko kenttä tosiaan suljettiin puolilta öin ja avattiin taas kolmelta aamulla, joten päädyin viettämään yöni lentokentän ulkopuolella. Mutta ei se ollut yhtään hullumpaa, levitin makuupussin ovien viereen ja jatkoin unia. Ja siellä oli kymmenkunta muutakin reppureissaaja odottamassa lentoa, joten ei tarvinnut olla ihan yksin.

Snorklaus ja sukellusretki valliriutalle oli aivan mahtava. En valitettavasti nähnyt yhtään haita, mutta näin muutaman todella ison rauskun ja mikä mahtavinta muutaman valtavan kilpikonnan. Uin melkein kymmenen minuuttia aivan yksinäni melkein itseni kokoisen kilpikonnan kanssa! Se oli kyllä kokemus jota ei hevillä unohda! Muutenkin Cairns oli todella viehättävä paikka, siellä olis voinut ihan mielellään viettää vähän enemmänkin aikaa. Mutta oli ihana palata Sydneyyn, tää on ihan ehdottomasti mun suosikki paikka Ausseissa. Täällä on koko ajan ihanan kiireistä ja joka päivä tapahtuu jotain. Eilen täällä oli Mardi Gras -paraati, suurin yksittäinen tapahtuma uuden vuoden jälkeen. Joten ei yhtään hullumpi viimeinen viikonloppu Ausseissa.